tiistai 24. maaliskuuta 2009

Lohta ja pastaa ja sauce hollandaise

Viikonloppuna, oisko itseasiassa perjantaina. En muista. Hain Stockalta hyvään hintaan 400g norjalaista lohifilettä, oli todella mehukkaan näköistä. Sitten hain alkosta pullon viiniä, joka oli alle 9e muistaakseni.

Menin himaan ja laitoin lohen uunivuokaan, otin siitä pois ehkä 2 ruotoa mitä palassa nyt sattui olemaan, hieroin sitä runsaalla merisuolalla ja heittelin mustapippuria päälle. Lopuksi laitoin vielä päälle Nomun Spanish Rubia ja sitruunasta mehua. Sitten laitoin kyseisen komeuden uuniin 200 asteeseen ja paistoin sitä noin puolisen tuntia, maistelin välillä, että tuli varmasti hyvää.
Sit keitin siinä samalla ruispastaa. Sit tein Sauce Hollandaisin, mut koska koemaistaja ei tullut vielä kotiin ja unohdin, että sitä ei voi kovin pitkään säilyttää, niin se erottui... Kiroilin, heittelin tavaroita ja manasin muistamattomuuttani.
Tein uuden, mut sekin kerkes erottuu, kun koemaistaja tuli ehkä 3min erottumisen jälkeen ovesta sisään. Ajattelin, että tää on vipo kerta kun teen hollandaisia tällä tavalla, tulevaisuudessa vain ja ainoastaan silloin, kun sen saa just ja heti tarjolle silloin kuin se on täydellistä.

Maku toimi kuitenkin paremmin kuin hyvin. Loistavaa kamaa.

Juomana Jacobs Creek Semillon Chardonnay.

Yours Truly
Dr J & Norjalainen Lohikärmes

2 kommenttia:

Pahalapsi kirjoitti...

Oikea ravintolaruoka! :P Lohihan on hyvää oikeastaan muodossa missä hyvänsä. Tähän ois sopinut hyvin lisukkeeksi kyllä kanssa se mainostamani parsa.
Tein muuten viikonlopulla äipälle nyt siitä riisistä ruokaa ja otin kuvan annoksesta. Mitenhän saisin sen nyt sitten siulle näkyväksi? Blogiin ei viittis yhtä kuvaa lykätä :/

Ps. kokeile ens kerralla lykätä jääpala juoksettuvan hollandaisin joukkoon. Hyvä ensiapu juoksettuneen kastikkeen korjaamiseen!

Dr Jerusalem kirjoitti...

Kiitos vinkistä.
Laita vaikka Flickriin tai uploadaa tonne blogin kuvavarastoon ja iske linkkiä tänne suoraan kuvaan.