perjantai 25. syyskuuta 2009

Perunasalaatti - Konjakkisavustetusta lohesta

Keitä kuutioidut yleisperunat mukavan tuntuisiksi ja laita ne viilenemään. Laita punasipulia ja tavallista sipulia tirisemään pannulle. Sillä välin paloittelu lämminsavulohesi sopivan kokoisiin yksiköihin. Pilkkoa vauhtiin päästyäsi myös maustekurkku tai kaksi. Laita sipulit viilenemään perunoiden seuraksi jahka ne ovat mukavan pehmeitä.

Yhdistä kaikki ainekset ja kumoa mukaan ruokajogurttia. Mausta mielesi mukaan ja nauti.

Oli hyvää. Piti laittaa vielä ruohosipulia koristeeksi, mutta en muistanut ostaa. Harmi.

Perunasalaatti toimii etenkin kesäisin, mutta miksei myös talvella jos siihen lisää vähän lämpimiä makuja, kuten vaikka esimerkiksi savua kalan muodossa.

Yours truly
Dr J

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Inspiroiduin reseptistä kauppareissulla ja sovelsin hiillostetusta lohesta (lienee kaupan vastine loimulle) vastaavaa.

Oli oikein maukasta. Maku parani selvästi kun antoi salaatin tekeytyä yön yli jääkaapissa. Myös hapan omena pieninä paloina olisi voinut sopia makuyhdistelmään.

PS.
Pihlajanmarjahyytelöt keitetty. =)
Hyytymisestä ei kyllä takuuta. =S

Pahalapsi kirjoitti...

Mielenkiintoinen pottusalaatti! Enpä ole koskaan älynnyt lohta käyttää majoneesipohjaisessa salaatissa..

Dr Jerusalem kirjoitti...

Ei ole majoneesipohjainen, vaan jogurtti.

Pahalapsi kirjoitti...

Ai joo, niimpäs onkin! Käytitkö ihan tölkissä myytävää jogurttia vai kreikkalaista/ turkkilaista?

Dr Jerusalem kirjoitti...

Käytin sitä purkissa olevaa ruokajogurttia. Siin on jonkun mimmin kuva tms.