tiistai 2. kesäkuuta 2009

Mustekala ja liikemies

Terve kaikille lukijoille!

Olen siis Dr J:n veli, työssäni matkailen kohtuullisen paljon. Olin tällä kertaa työmatkalla Espanjassa ja päätin eräänä lämpinänä iltana neuvottelujen jälkeen käydä kokeilemassa paikallisia herkkuja.

Alkupalaksi nautin etanoita, mutta niistä en ottanut kuvia. Olivat ihan mukiin meneviä, olen tosin syönyt parempia Suomessakin, mm. Tampereen Kauppahallin ravintolassa, jossa vierailin veljeni kanssa alkuvuodesta ollessani Tampereella yhdistetyllä työ- ja sukuloimismatkalla.

Pääruokana oli mustekalaa. Tällä tavalla valmistettuna en ehkä pitänyt niin paljon kuin olisi ollut tuon hintaiselle ravintolalle ollut suotavaa. Suutuntuma oli aika erikoinen, eikä oikeastaan miellyttävä. Maku oli erilainen, en oikein tiedä mihin sitä verrata. Kokemuksena kuitenkin kokeilemisen arvoinen.

Yours Truly
H

Kiitos veljelle tästä lyhyestä kirjoituksesta ja komeasta kuvasta, kiva kun kiireiltäsi kerkesit.
- Dr J

Ei kommentteja: